Ensimmäinen päivä Fuengirolassa

Aurinkoisia terveisiä Fuengirolasta 🌴

      

Lento Helsingistä Málagaan sujui oikein hyvin, ja taksimatka lentokentältä Fuengirolaan kesti vain 20 minuuttia. Perille päästyäni pääsin heti majoittumaan asuntoon, sain omistajalta muutamia vinkkejä ja purin tavarat. Vastassa oli myös ihanan lämmin sää – kun saavuin tänne, lämpöä oli +25 astetta 🌞


Koska lentoni lähti aikaisin aamulla ja matkustin Kouvolasta jo keskellä yötä, pienet päikkärit olivat enemmän kuin tarpeen 😴 Kolmen tunnin unien jälkeen lähdin vähän kiertelemään lähialuetta. Kävin syömässä illallista, poikkesin minimarketissa ja samalla kävin katsomassa, missä harjoittelupaikkani sijaitsee. Sinne on vain viiden minuutin kävelymatka asunnolta, mikä on todella kätevää.

Sunnuntaisin monet isommat ruokakaupat ovat täällä kiinni, joten teen kunnon ruokaostokset vasta huomenna harjoittelun jälkeen.



Huomenna maanantaina tapaamme koordinaattorin klo 8.15. 

Odotan innolla tutustumista kouluun, työporukkaan ja ja lapsiin. 


Vähän kyllä jännittää, mutta samalla olen tosi innoissani tästä uudesta kokemuksesta ja kaikesta, mitä tulevat viikot tuovat tullessaan 😊





Kommentit